Karikko on Kari Ikosen sävellyksiä esittävä yhtye, jonka kokoonpano muuntautuu erilaisten esitystilanteiden ja sävellysten tarpeiden mukaan: sekä Jazz Emma 2001 -palkinnon saaneella levyllä että konserteissa kuullaan erilaisia kokoonpanoja kvartetin ja tentetin väliltä. Käytännön syistä Karikko esiintyy kuitenkin enimmäkseen seuraavanlaisella, vahvan persoonallisen tyylin omaavista taiteilijoista muodostuvalla sekstettikokoonpanolla:
- Kari Ikonen - piano ja rhodes-piano
- Sonny Heinilä - saksofonit ja huilut
- Gunnar Halle - trumpetti
- Vincent Courtois - sello
- Tony Elgland - kontrabasso
- Mika Kallio - rummut
Karikko on toiminut vuodesta 1999 esiintyen konserttisaleissa, jazzklubeilla ja festivaaleilla, esim. Jyväskylä Summer Jazz, Kaamosjazz ja Järvenpään Sibelius-viikot. Kesäkuussa 1999 yhtye äänitti radionauhan Yleisradiolle ja saman vuoden marraskuussa YLE radioi konsertin Kaamosjazz-festivaalilla. Marraskuussa 2001 julkaistu ensilevy sai Jazz-Emma -palkinnon ja on Hufvudstadsbladetin mukaan "den bästa jazzskivan i år".















