Fiasko Records

Gnomus-arvioita

Tämä sivu sisältää suomenkielisissä lehdissä julkaistuja Gnomus-arvioita.

Aksentti
9/2000

Fiasko on uusi suomalaisten muusikoiden perustama levymerkki, jonka julkaisema musiikki ei kosiskele valtavirtauksia. Gnomus-yhtyeen improvisointiin perustuva sähköinen musisointi toimii hyvänä linjanavauksena. Esityshetkellä syntyvä musiikki korostaa sekä soittotilanteita että soittajien taitoja; debyyttilevyllä hallitsevat kosketinsoittimet ja kitara. Cd:n viiden kappaleen kokonaisuus perustuu Helsingissä Agricolan kirkossa taltioituun konserttiin, ja lähtötilanteen ponnekkaasta sakraalisuudesta edetään ripeästi maallisempaan äänimaailmaan, jossa yhtyvät ambient, mietiskelevä freejazz ja äänikenttien ristiriitaisuus. Energinen kokonaisuus on kuitenkin hallittu ja tyylikäs; abstrakti on konkreettista ja rakennetut jännitteet mielikuvia herätteleviä. Kiintoisa ja kiitollinen kuunneltava.

Mikko Hietaharju
(lainattu tekijän luvalla)

Helsingin Sanomat
22. joulukuuta 2000

Gnomus on Kari Ikosen (sormiot), Mika Kallion (lyömäsoittimet) ja Esa Onttosen (kitarat) trio, joka heittää levyllään jylhää ja kokeilevaa sähköfreskoa lähinnä hatusta. Musiikin visualistiikka ulottuu kuvitteellisesta, jopa historiallisesta mahtiponnesta tulevaisuuden lyyrisyyteen.

Ensimmäinen kappale on karikatyyrisessä hillittömyydessään vaikuttavin ja profiilikkain cinemascope aikoihin. Pelkästään se heittää Gnomuksen maailman kartalla valovuoden päähän säkättävistä idiootti-darudeista, mutta jatko ajautuu osin nypläykseen. Pala sävellyksellistä selkärankaa vienee trion jatkossa ties mihin.

Jukka Hauru
(lainattu tekijän luvalla)

Karjalainen
31. lokakuuta 2000

Yksisuuntaista uus-freejazzia

Gnomus tulee pääkaupunkiseudun suunnalta ja soittaa kokeellista, improvisoitua musiikkia raskaasti efektoidulla koskettimet-sähkökitara-rummut-kokoonpanolla. Nimettömän debyytti-cd:n moodit liukuvat unenomaisemmasta kellunnasta (Oymyakon, Fungus Dei) aggressiivisempaan ja pelottavampaan huudatukseen (Stramenta Mortifera).

Circle-Ektroverde-ympyröistä on kuultu välillä tämänsorttista tavaraa. Mannermaisen krautrockin haamukin tuntuu leijailevan välillä taustalla. Gnomuksen lähtökohta on kuitenkin freejazzillinen ja luonne yksisuuntainen - teema-irrottelu-teema-meininkejä tai Circlen toisteista junnaavuutta ei harrasteta, enemmän edetään tunnelmasta toiseen.

Levy on editoitu versio konsertista, jonka yhtye soitti Helsingin Agricolan kirkossa. Kirkollisia fiiliksiä levyltä ei kyllä välity, pikemminkin päinvastoin: jotkut käsiteltyjä vokaaliosuuksia sisältävät jaksot tuovat mieleen kauhuelokuvien ääniraidat. Gnomuksen kolmevarttisen äänimatkan läpi jaksaa taivaltaa useammankin kerran. Radiolähetysten pilkkoma Mennyt vain on ainoa raita, jonka tehokeinot tuntuvat päälleliimatummilta.

Suonna Kononen
(lainattu tekijän luvalla)

Keskisuomalainen
16.5.2002

Levy-yhtiönä Fiasko eroaa edukseen. Pioneerityötä se tekee hyödyntämällä kaikkia muita jazzfirmoja voimallisemmin ja tyylikkäämmin internetiä markkinoinnissa ja tiedotuksessa. Yhtiön levyt ovat myös kansitaidetta ja pakkauksia myöten tyylikkäitä tapauksia.

Jo yhtiön avaus vuonna 2000 oli huikea: Esa Onttosen, Kari Ikosen ja Mika Kallion trio Gnomus on Suomessa ainutlaatuinen projekti, todellinen tehopakkaus, jossa vain kolme muusikkoa saa aikaan suuren yhtyeen tunnun. Gnomuksen levy onkin Fiaskon levyistä saanut ehkä eniten huomiota tähän mennessä. Bändin musiikkia on aivan mahdotonta määritellä tyhjentävästi genreluokituksilla, joku puhuu free jazzista, toinen kuulee yhteyksiä 70-luvun eurooppalaiseen taideprogeen tai psykedeeliseen rockiin. Rohkeasti kokeileva Gnomus luo tiheätunnelmaista ja värikylläistä urbaanin elämän soundtrackia.

Pentti Ronkanen

musa.fi
5/2000

Vuonna 1998 perustettu Gnomus on tuottanut ensilevynsä itse. Soundit ovat kirkkaat ja äänimaisemassa on tilaa kuulijankin mielikuvitukselle. Trion debyyttilevyn avaa mystinen, jopa kauhuromanttisesti sävytetty Oymyakon. Kosketin- ja kielisoittimet ovat pinnalla, rumpali eteerisesti taustalla. Kitarasoundi tuo mieleen Piirpaukkeen, syntikka taas Todd Rundgrenin soololevyjen kujeilut. Stramenta mortifera kyntää efektilaitteita ketjuttaneiden instrumentalistien kylvämää öistä peltoa. Biisi luisuu lopulta aivan demoniseen tilaan. King Crimson ei ole kaukana.

Laulajia ei levyllä ole, mutta mainioita, maanisia ja ylimaallisia ääniä on sämplätty mukaan, myös hälyääniä. Ryhmä soittaa harkitusti hyökkäilemättä jopa ambientia - hyökäten sitten jazzin kautta kakofoniaan. Musa on improvisoitua; valmiiksi sävellettyä materiaalia ei ole mukana. Biisit ovat pitkiä, lähes 10 min. tai yli, paitsi kollaasimainen Mennyt vain. Päätöskappale Fungus Dei feidaa feedbackin siivin Jumalan sienen kaukaisuuteen.

Levy perustuu Agricolan kirkossa (Helsinki) pidettyyn konserttiin. Abramis bramassa ovatkin urut pääosassa. Uudella Fiasko-merkillä on luvassa muitakin kokeilevia ja kunnianhimoisia julkaisuja. Levymerkin nimestä huolimatta: tervetullut järkytys.

Juha Kaarsalo
(lainattu tekijän luvalla)

Rytmi
1/2001

Uusi kotimainen levymerkki avaa kataloginsa kahdella debyytillä, jotka alleviivaavat merkin nimen rankkaa ironiaa: Nuijamiesten ja Gnomuksen debyytit ovat hyviä suuntaviivoja Fiasko Recordsin lähteä kyntämään onnistuneesti "vasemman laidan jazzin" karua peltoa täällä Suomessa.

Sana jazz on kyllä hieman harhaanjohtava, sillä kosketinsoittaja Kari Ikosen, kitaristi Esa Onttosen ja rumpali Mika Kallion Gnomus-yhtyeelle pitää hakea vertailukohtaa myös jostakin kokeilevan äänitaiteen universumista. "Ambientista freejazziin, radiofoniaan ja kakofoniaan" valistavat merkin nettisivut (www.fiaskorecords.com), mutta luulenpa jokaisen kuuntelijan liimaavan oman Gnomus-audiovisionsa päälle ties minkälaisia epiteettejä. Itselläni pyörähti mielessä esimerkiksi kauhuelokuvan soundtrack ja kuulokuva kanttorista, joka koettelee murenevaa jumaluskoaan midittämällä kirkkourut pirulta lainattuun syntetisaattoriin.

Rankkoja musiikillisia tajunnanvirtoja, kyllä vain, mutta taitaa Gnomus 100% improvisaatioissaan myös eteerisemmän ilmaisun ja herkät hetket. Sakraaliset mielikuvat nosti varmasti mieleen tieto siitä, että levyn materiaali on äänitetty konserttitilanteessa Agricolan kirkossa Helsingissä, mikä myös kuuluu luonnollisen jylhinä kaikuina. Kun vielä miettii, miten monenmoista äänimassaa livebiiseistä löytyy - esimerkiksi sämplättyjä ihmisääniä ja hälyjä, radioskannausta, äärimmilleen efektoituja kitaroita ja koskettimia, niin pää painuu kunnioituksesta entistä kumarampaan.

Gnomus ei tarjoa kuuntelijalle helppoja nakkeja, joiden kuori raksahtaisi rikki pop-jumputuksen pureskelemisesta tylsistyneillä hampaillakin, mutta auditiivisia haasteita kaipaavalle viiden biisin tarjoama 47-minuuttinen on palkitseva matka. Varmasti parhaimmillaan livenä, miten olisi seuraavaksi esimerkiksi Helsingin asematunnelissa?

4/5

(Loppu).

Markus "Agony Is Pleasure" Partanen
(lainattu tekijän luvalla)